Säännöt
Yhdistyksen nimi on Tuomarilan Koti- ja Kouluyhdistys ry ja se toimii Tuomarilan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.
Yhdistyksen tarkoituksena on:
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää erilaisia yhteisöllisiä tapahtumia ja tekee tiedotustoimintaa. Yhdistys saattaa viranomaisten tietoon yhdistyksen kannanottoja ja ehdotuksia sekä tukee tarvittaessa taloudellisesti ja toiminnallisesti koulun toimintaa ja oppilaiden harrastustoimintaa.
Yhdistys on toiminnassaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Vanhempainliittoon.
Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä 1 §:ssä mainitun koulun oppilaiden huoltajat, koulun opettajat ja muu henkilökunta sekä muutkin henkilöt, jotka yhdistyksen hallitus jäseniksi hyväksyy. Yhdistys voi valita kunniajäseniä.
Toimintaansa varten yhdistys pyrkii saamaan varoja julkisista avustuksista, keräämään jäsenmaksuja, sekä järjestämään asianomaisen luvan saatuaan juhlia, arpajaisia ja keräyksiä.
Yhdistys voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
Yhdistys voi harjoittaa sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, joka välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen tai jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.
Yhdistyksen varsinaisilta jäseniltä peritään jäsenmaksu, jonka yhdistyksen vuosikokous vahvistaa. Jäsenmaksu on suoritettava hallituksen määräämänä aikana.
Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat:
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin hallitus sen katsoo aiheelliseksi tai kun kymmenesosa (1 / 10) yhdistyksen koko jäsenluvusta sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen on lähetettävä kirjallisesti jäsenille vähintään seitsemän päivää ennen kokousta tai ilmoitettava kokouksesta koulun virallisessa sähköisessä tiedotuskanavassa niin ikään vähintään seitsemän päivää ennen kokousta.
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, jonka yhdistyksen vuosikokous vuosittain valitsee.
Hallitukseen kuuluu oppilaiden huoltajien keskuudesta valittu puheenjohtaja ja kahdesta kuuteen (2-6) muuta jäsentä, joista vähintään puolet tulee olla oppilaiden huoltajia. Hallituksen jäsenistä enintään kaksi voi kuulua koulun opettajakuntaan.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Sihteerin ja taloudenhoitajan hallitus voi valita joko keskuudestaan tai ulkopuolelta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet hallituksen jäsenistä on paikalla. Hallituksen tulee puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta kokoontua vähintään kahdesti lukuvuodessa. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Yhdistyksen hallitus voi asettaa erikseen määrittelemiään tehtäviä varten toimikuntia ja jaostoja, jotka ovat vastuussa toiminnastaan hallitukselle.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin, taloudenhoitajan tai hallituksen siihen määräämän muun toimihenkilön kanssa.
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja vuosikertomus tulee antaa toiminnantarkastajille tarkastettavaksi. Heidän tulee hyvissä ajoin ennen vuosikokousta antaa hallitukselle kirjallinen, yhdistyksen vuosikokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan yhdistyksen tilien ja hallinnon tarkastuksesta.
Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta päätetään yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) äänten enemmistöllä annetuista äänistä. Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa vähintään kahden kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa kolmen neljäsosan (3/4) äänten enemmistöllä annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään sen varat Tuomarilan koulun tai sen toimintaa jatkavan koulun oppilaiden hyväksi yhdistyksen viimeisen kokouksen päättämällä tavalla.
Muutoin yhdistyksen toiminnassa noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.